Usein kysyttyä
Mitä vapaaehtoistyö on?
Vapaaehtoistyö on yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksi tehtyä toimintaa, josta ei saa rahallista korvausta ja joka tehdään ilman pakkoa. Vapaaehtoistyö voi pitää sisällään hyvinkin erilaisia tehtäviä, mutta tärkeintä on lähimmäisen auttaminen.
Kuinka paljon vapaaehtoisia on mukana toiminnassa?
Toimintamme on tavoittanut runsaasti vapaaehtoisesta auttamisesta kiinnostuneita. Määrä nousee tasaisesti. Aktiivisia on tietysti vain osa ja tarkoitus ei olekaan "kiinnittää kellekään palloa jalkaan." Auttamistyötä voi tehdä omilla ehdoillaan oman jaksamisen ja aikataulun mukaan.
Miksi tehdä vapaaehtoistyötä?
Tähän on varmasti monta vastausta. Syitä voi olla yleinen auttamishalu, yksilön yhteiskuntavastuu, tekemisen puute, opiskelu, uteliaisuus, työttömyys tai ihan mikä vaan. Olipa oma motiivisi mikä tahansa olet tervetullut mukaan toimintaamme. Auttaminen yhdistää!
Ovatko toiminnassa mukanaolevat vakuutettuja?
Seurakunnalla on tapaturmavakuutus, joka kattaa myös vapaaehtoistyöntekijät heidän toimiessaan vapaaehtoistehtävissä.
Voiko toimintaan tulla mukaan kuka vaan? Entä onko pakko osallistua?
Suurella Sydämellä -vapaaehtoistoiminta keskittyy auttamiseen ja vain se on oleellista. Mukaan toimintaan voi siis tulla ihan kuka vaan. Osallistumisvelvoitetta ei ole. Kukin vapaaehtoinen voi päättää osallistumisensa oman kiinnostuksensa, aikataulunsa ja voimiensa mukaan.
Miten voin liittyä mukaan?
Ilmoittaudu tehtävään, joka sinua kiinnostaa. Työntekijämme ovat sinuun yhteydessä ilmoituksesi saatuaan, haastattelevat sinut ja sopivat kanssasi tehtävästä tarkemmin. Lisätietoja voit kysellä kunkin tehtävän kohdalla mainitulta henkilöltä.